Vierivä kivi ei sammaloidu

SAMKin Agora-lehti kertoo arkisesta tekemisestä, siitä mitä tapahtuu opetus-, tutkimus- ja kehittämistyössä. Ssiis samkilaisten yhteistyöstä työelämän ja korkeakoulu- ja muiden kumppaneiden kanssa.

Perinteisessä painetussa Agorassa – ja sen verkostakin luettavissa olevassa PDF-versiossa annamme katsauksen SAMKiin neljä kertaa vuodessa. Verkkolehti kertoo monista asioista lisää. Lisäksi siihen mahtuvat ja ehtivät tuoreet uutiset.

Paperilehden pääkirjoituksessa puhuin uteliaisuudesta, oppimisesta ja tiedonhalusta. Siitä on kyse myös täällä – tässä kohdin, kun vasta kokeilemme uutta ja tietysti myös jatkossa. Tarkoitus ei ole myöhemminkään jämähtää. Palautetta saa antaa nyt ja jatkossa.

Anne Sankari,
päätoimittaja