KUUKAUDEN KUVA: KUUNTELIJA

Kaija Leinonen, Kuuntelija, järvikaisla, 2013

Veistämisen tekniikat antavat minulle tällä hetkellä parhaimmat mahdollisuudet tehdä juuri sellaista taidetta mitä sisälläni tunnen. Tekniikoiden moninaisuuden lisäksi hienoa on materiaalien kirjo ja niiden antamat mahdollisuudet. Mistä tahansa materiaalista voi tehdä veistoksen. Yleensä materiaali alkaa puhutella minua esimerkiksi muodon tai värin kautta. Sitten kerään sitä, vääntelen ja kääntelen, tunnustelen miten materiaali käyttäytyy ja mitä sillä on sanottavanaan. Prosessit voivat olla pitkiä. Joskus tiedän heti materiaalin nähtyäni mitä aion tehdä, joskus voi mennä vuosi ennen kuin oivallan mikä materiaalin sanoma itselleni on.

Luonnonmateriaaleissa haastavaa on oikeanlaisen tekniikan löytäminen. Ne ovat kiehtovia, mutta niillä on hyvin voimakas oma luonne ja tahto olla juuri sitä mitä ovat. Kuuntelija-teoksessakin tein paljon kokeiluja ennen kuin löysin hyvin toimivan ja materiaalin henkeä tukevan työstötavan. Ympäristö liittyi tekoprosessiin monella tapaa: Mallina oli opiskelukaverini, ja sisältö syntyi materiaalin luonteen lisäksi muovailun aikana käydyistä keskusteluista.

tarpit_2015_2_kuukauden_kuva_kuuntelija_edestä

 

Kaija Leinonen, s. 1984 Ruukissa, neljännen vuosikurssin opiskelija pääsuuntautumisenaan kuvanveisto.

> s-posti: kaleinon@hotmail.com

Green Care herättänyt kiinnostusta

Satakunnan ammattikorkeakoulun Green Care -esiselvitys- ja tiedotushankkeessa on kartoitettu Green Care -toimintaa Satakunnassa. Green Care -toiminnalla tarkoitetaan maaseudun ja luonnon tavoitteellista hyödyntämistä ihmisten elämänlaadun edistämiseksi; toimintaan liittyy aina jokin luontolähtöinen menetelmä, joka voi olla ikäihmisten asumisyksikössä kuntouttava puutarha tai hyvinvointimatkailijalle rauhoittumispolku ja perinteiset saunahoidot.

Kiinnostus Green Care -toimintaa on ollut suurta ja olemme kartoittaneet ja haastelleet noin kolmekymmentä yritystä Satakunnassa. Satakunnasta löytyy luontoon pohjautuvia terapiapalveluja, joissa elementtinä on metsä tai eläin. Kuntouttava puutarha on puolestaan suunnitteilla vanhusten asumisyksikköön Noormarkussa. On löytynyt rauhoittumiseen suunniteltuja palveluita ja luontopolkuja ja monet maaseudulla majoitusta tarjoavat yrittäjät ovat kiinnostuneita laajentamaan palvelutarjontaansa ja saamaan asiakkaan näin yöpymään pidempään. Hyvin erityyppiset yritykset, kuten virkistys-, luonto- ja matkailualan yrittäjät, ovat olleet kiinnostuneita luonnon tavoitteellisesta ja vastuullisesta hyödyntämisestä.

Koska suomalaisilla on aina ollut mahdollisuus nauttia luonnosta vapaasti ja rentoutua omilla mökeillään, haasteena on luoda liiketaloudellisesta kannattavia luontoon pohjautuvia vapaa-ajan palveluja. Tämä edellyttää yrittäjiltä innovatiivista ajattelua, kysyä tunnistaa kannattavia asiakasryhmiä ja heidän tarpeitaan sekä luoda sellaisia palveluita, joita asiakkaat ovat oikeasti valmiita ostamaan sekä myös myydä palvelut asiakkaille. Suunnitteilla oleva Green Care -jatkohanke tulee tukemaan yrittäjiä näissä tavoitteissa.

Teksti: Jaana Ruoho, kuva: Anne Sankari

Lisätietoja: Projektipäällikkö Jaana Ruoho, jaana.ruoho(at)samk.fi, p. 044 710 3825

Green Care -esiselvitys- ja tiedotushanke ajalla 1.9.201330.10.2014. Suunnitteilla jatkohanke.