Hyvinvointiteknologia ikäystävällisellä vierailulla Irlannissa

Osa SAMKin hyvinvointiteknologian tutkimusryhmää sekä hyvinvointiteknologian ylemmän AMK:n opiskelijoita vieraili marraskuussa 2014 SAMKin irlantilaisessa yhteistyökorkeakoulussa Dundalk Institute of Technology’ssa sekä alueella olevissa ”ikäystävällisissä” (age-friendly) -kohteissa.

Vaikka matkalla ei nähtykään suoranaista hyvinvointiteknologiaa käytössä, antoi erilaisiin toimintaympäristöihin ja – kulttuureihin tutustuminen paljon uusia ajatuksia ja virikkeitä ikääntyneiden ihmisten arjessa selviytymisen avustamiseen myös käyttäjäystävällistä teknologiaa hyödyntämällä ja kehittämällä.

Alzheimer-paivähoitokeskus inspiroi asiakaslähtöisyydellään

Vierailukohteista ensimmäinen oli The Birches –alzheimer-päivähoitokeskus. The Birches on mukana SAMKin GaMeR-hankkeessa tehtyjen hyvinvointipelien testauksessa. Testi on toteutettu myös Porissa Diakonialaitoksella asukkailla, joilla on todettu lievä dementia. Irlantilaisen alzheimer-päivähoitokeskuksen asiakkailla on kaikilla joko keskivaikea tai vaikea dementia.

Päiväkeskus inspiroi matkalaisia asiakaslähtöisyydellään ja yhteisöllisyydellään. Erityistä huomiota kiinnitti se, että toiminnan rahoitus riippui varainkeruusta sekä vapaaehtoistyön määrä, joka takasi toimintaan monia eri osa-alueita.

Vuokra-asuntoja teknologian testausympäristössä

Ohjelmaan kuului myös tutustuminen Great Northern Haven älyasuntoihin. Great Northern Haven on 16 asunnon rivitalo, joka on erityisesti rakennettu asumis- ja turvateknologian testausympäristöksi. Asunnoissa asuu vuokralaisia, jotka ovat antaneet kirjallisen suostumuksensa älyasuntotutkimusten koehenkilöinä toimimiselleen.

Huoneistoissa on liiketunnistimia, paineantureita, auki- ja kiinniolon tunnistavia ovi- ja ikkunakytkimiä ja niin edelleen. Lisäksi huoneissa on hälytyspainikkeet, ja verhojen ja ikkunoiden avaaminen onnistui seinällä olevista painikkeista.

Huoneistoista kerätään tietoa siitä, miten asukkaat toimivat päivittäin. Tietojen avulla pyritään luomaan algoritmejä poikkeuksien löytämiseksi. Esimerkiksi jos asukas on yleensä hereillä ennen kello 9:ää, mutta jonakin päivänä ei ole noussut kello 11:een mennessä, voidaan asukkaalle soittaa tilanteen tarkistamiseksi ja tarvittaessa käydä tarkistamassa tilanne. Asukkaille voidaan antaa myös ilmoitus esimerkiksi avoimesta ikkunasta tai ovesta heidän mennessään nukkumaan.

Ikäihmiset tarjoavat tukipalveluja alueen iäkkäille ihmisille

District Support 4 Older People on vapaaehtoisorganisaatio, jossa ikäihmiset tarjoavat tukipalveluja alueen toisille iäkkäille ihmisille. Toiminta perustuu osallistujien vapaaehtoisuuteen sekä eri tavoin toteutettavaan varainkeruuseen. Organisaatio tarjoaa iäkkäille muun muassa seuraavia palveluita:

– kaupungin keskustassa toimisto, jossa henkilöitä paikalla avustamassa arkisin
– tietokoneen käytön kurssit
– care & repair, pienten huoltotoimenpiteiden hoidot, kuten nurmikon leikkuu
– trusted traders, isompien huoltojen tekemiseen lista luotettavista toimijoista
– Fáilte Isteach, maahanmuuttajien kielikurssi.

Näiden palvelujen hoitamisen lisäksi vapaaehtoiset soittavat joka aamu läpi noin 70 henkilön listan ja kysyvät vointia ja kuulumisia. Jos soittolistalla olevaa ei saada kiinni, yrittävät he päivän mittaan soittaa tälle tai tämän naapureille uudestaan. Järjestön vapaaehtoiset kertoivat että sadat alueen asukkaat käyttävät soittopalvelua erityisesti yksinasuvien turvatoimena.

Toimistolta saa apua esimerkiksi  laskujen maksamiseen ja lomakkeiden täyttämiseen. Siellä voi myös poiketa kupillisella teetä, jos kaipaa seuraa päivän aikana.

Omaa taidetta vanhainkodin seinillä

Vierailimme myös Trimin kaupungissa Dundalk Institute of Technology’sta  valmistuneen hoitotyön maisterin johtamassa St. Joseph’s Care Unit -vanhainkodissa, jossa tehdään parhaillaan muutostöitä tilojen päivittämiseksi nykyvaatimusten mukaisiksi. Suurin fyysinen muutos on oma yksityinen huone jokaiselle asiakkaalle. Seinillä oli asukkaiden tekemiä taideteoksia ja huoneissa hieman omia kalusteita. Vanhainkodissa oli myös dementiapotilaiden osasto, jonne saattoi tulla myös vain päivähoitoon.

Lue myös irlantilaislehden juttu SAMKin ryhmän vierailusta District Support 4 Older People’ssa. [linkki tulossa]

Teksti: Meri Olenius, Tommi Lehtinen ja Andrew Sirkka

Kuvassa District Support 4 Older People vapaaehtoisorganisaation väkeä sekä samkilaisia marraskuisella vierailulla.

Hyvinvointia edistävä teknologia ja esteettömyys kiinnostivat Hyvä Ikä 2014 -messuilla

Hyvä Ikä -messut järjestettiin 25.–26.9.2014 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Mukana oli yli 220 näytteilleasettajaa ja kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili runsaat 6500 kävijää. Hyvinvointia edistävän teknologian sekä esteettömyyden ja saavutettavuuden tutkimusryhmät Satakunnan ja Turun ammattikorkeakouluista esittelivät messuilla tutkimusryhmien tuotoksia yhteisellä esittelypisteellä.

Messuille osallistuminen oli osa CoastAL-tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä. Esittelypisteessä esiteltiin käynnissä olevaa hyvinvointiteknologian sekä toimivan arjen ja saavutettavuuden tutkimustoimintaa. Tutkimusryhmät ovat aktiivisesti mukana valtakunnallisessa ja eurooppalaisessa keskustelussa, kun kehitetään teknologian uusia käyttäjälähtöisiä sovelluksia kotiin ja muistisairaille, tutkitaan teknologian käytettävyyttä ja kehitetään siihen liittyvää koulutusta CoastAL-liittoumassa ja yhteistyössä kansainvälisten kumppaniverkostojen kanssa.

Pelit saivat kaikenikäiset pysähtymään esittelypisteelle

Aktiivinen ja osallistava esittelypiste kiinnosti kovasti messuyleisöä.  Messuvieraat saivat osallistua taiteilemaan, liikkumaan sekä pinnistämään muistiaan numeroiden ja kirjaimien sekamelskassa. Messuvieraiden oli mahdollista luoda omaa taidettaan tasapainolautamaalauksella. Kännykkä ohjaimena on helposti mukautettavissa yksilöllisen liikunnan tarpeen tai mahdollisuuksien mukaan. Maalauspeli soveltuu erittäin hyvin fysioterapian apuvälineeksi, sillä näkyvä tuotos liikkeestä motivoi suorittamaan tarvittavia liikeharjoituksia.

Esillä oli myös Trail Making -testin pohjalta kehitetty pelisovellus, jonka avulla voidaan testata henkilön muistia ja NFC-teknologiaa yhdistämällä seurata muuttuvatko tulokset ajan myötä. Turkulaisten kehittämä liiketunnistimen avulla ohjattava peli motivoi kaiken ikäisiä liikkumaan. Edellisten lisäksi, tabletilla saattoi pelata muunlaisia liikkuvuutta lisääviä sekä motorisia ja kognitiivisia taitoja parantavia pelejä.

Työkalu esteettömyyskartoitukseen

Esteettömyyden ja saavutettavuuden tutkimusryhmä SAMKista esitteli OIVA-työkalua, joka on kehitetty esteettömyyden arviointiin ja raportointiin. Sähköinen työkalu nopeuttaa ja helpottaa esteettömyyskartoituksen valmistelua, kartoituksen tekemistä sekä raportointivaihetta. Messuvieraat saivat testata työkalun käyttöä tabletilla. OIVA-työkalua esiteltiin myös Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n ja Kynnys ry:n järjestämässä Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajien tapaamisessa. Turun ammattikorkeakoulu esitteli esteettömyyden tutkimustaan kuvin ja esittein.

Teksti ja kuvat: Meri Olenius

 

Hyva_ika_messut_hvteknologia_esteettomyys_2014_2

Oiva-työkalu kiinnosti monia messukävijöitä ja sai kiitosta helppokäyttöisyydestään.

Hyva_ika_messut_hvteknologia_esteettomyys_2014_4

Esittelypisteemme sai paljon huomiota ja iloisia vierailijoita.