Taidekoulun vaiheista kertova näyttely Kankaanpäässä

Kankaanpään taidekoulun 50-vuotisesta taipaleesta kuvin, teoksin ja sanoin kertova näyttely avataan tänään Kankaanpään kaupunginmuseossa Niinisalossa.

Näyttely esittelee välähdyksiä eri teemoista: opetuksesta, opiskelijoista, opettajista, rakennuksista. Koulun aiemmille rehtoreille – ja nykyiselle tiimivetäjä Velhonojalle – on oma huoneensa, jossa heitä esitellään sekä sanoin että erilaisin opiskelijoiden tekemin muotokuvin. Nykyisiltä opiskelijoilta museo pyysi omakuvat – ne ovat esillä käytävän vitriineissä, samoin monet ”luokkakuvat”.

Opiskelijoiden omakuvia 2015.

Opiskelijoiden omakuvia 2015.

Museo on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin. Museonjohtaja Eeva-Kaisa Haikosen näyttelyesittelyn kuulleena suosittelen pyytämään häneltä esittelyn vaikkapa porukalle. Haikonen tuntee asiansa.

Näyttely täydentää todella kiinnostavasti historiikkia, joka ilmestyy aivan toukokuun lopussa SAMKin kustantamana. Historiikin on kirjoittanut kankaanpääläislähtöinen kulttuurihistorijoitsija Johanna Frigård.

Kuvanveistäjä Heli Ryhäsen harjoitustyö opiskeluajalta.

Kuvanveistäjä Heli Ryhäsen harjoitustyö opiskeluajalta.

Näyttely on avoinna ensi vuoden vappuun saakka, eikä se tyhjene kerralla. Haikonen kertoo näyttelyn muuttuvan koko ajan. Yleisö voi vuoden mittaan osallistua ainakin tunnistamalla valokuvien henkilöitä.

Teksti ja kuva: Anne Sankari

Ylimässä kuvassa Kankaanpään Seudun toimittaja kuvaa museonjohtaja Eeva-Kaisa Haikosta ja historiikin kirjoittajaa Johanna Frigårdia.

Opiskelijat maalasivat tilaustyön nyrkkeilysalin seinään

Nyrkkeilijä Matti Koota harjoittelee Kankaanpään urheilutalon nyrkkeilysalilla. Nyt hän iskee vastustajaa myös salin seinällä SAMKin opiskelijoiden toteuttamassa työssä.

Viisi kolmannen vuosikurssin kuvataiteen opiskelijaa on tehnyt aktiivisesti töitä opettajansa Viljami Heinosen johdolla. Maalaus on Kankaanpään Nyrkkeilijöiden tilaama työ ja paljolti tilaajan toiveitten mukainen. Lähtökohtana olivat valokuvat, ja lisäksi nyrkkeilytila asetti omat raaminsa.

Opiskelijat ovat selvästi pitäneet selkeistä raameista ja päämäärästä – ja yhdessä tekemisestä.
– Ne ruokkivat ajattelemaan uudella tavalla, sanoo Antti Toivonen.
– Tosi mukava projekti, vaihtelua siihen, että yleensä maalaus on yksinäistä pakertamista, toteaa Samuel Lehikoinen.

Nyt töitä on tehty yhdessä päivittäin, luonnoksesta lopputulokseen. Kuva-aihio valittiin yhdessä. Jokainen teki oman luonnoksensa, ja niiden pohjalta työstettiin yhteinen luonnos värimaailmoineen.

– Tosi helposti on löytynyt se, mitä tehdään, ja työ on edennyt hyvää tahtia, kertoo Hanna Joronen.

Opiskelijoita miellyttää se, että työ on kaikkien nähtävillä. Myös Viljami Heinonen on tyytyväinen.
– Tämä on opiskelijoille hieno CV-merkintä, julkinen teos. Tilaajan toiveiden mukainen työ myös avautuu kaikille.

Opettaja on mielissään myös yhteisöllisyydestä. Tehty työ osaltaan lähentää taiteilijoita ja ei-taiteilijoita, ja muualta tulleet opiskelijat tutustuvat paikkakuntaan, jolloin myös opiskeluympäristön mielekkyys kasvaa. Lisäksi Kankaanpäähän on saatu jättää oma kädenjälki.

Opettaja on SAMKin kasvatteja

Seinämaalausta opettava Viljami Heinonen on valmistunut SAMKista vuonna 2012, ja toiminut sen jälkeen muun muassa taidekoululla maalauksen opettajan assistenttina ja opettajan sijaisena. Hän on tyytyväinen uuteen opettajan rooliinsa.
– On hienoa huomata voivansa antaa neuvoja ja auttaa eteenpäin.
Yhdessä tekeminen on seinämaalauksen opintojaksolla uutta.  Ennen kaikki luonnostelivat, ja vain yksi pääsi toteuttamaan työnsä – tai kaikki jäivät luonnoksiksi.

Kiinnostuitko? Seinämaalauskurssi voidaan toteuttaa uudella opiskelijaryhmällä ensi lukuvuonna – ota yhteyttä Viljami Heinoseen, p.  0400 625 905, viljamiheinonen.com.  Tämä käytännössä kyntensä jo näyttänyt taitelijajoukko voi toteuttaa maalauksen omana työnään jo aiemminkin.  Ota yhteyttä ja kysy lisää: antti.toivonen@live.com

Näin teos valmistui:

2015_04_29_Kpaa_nyrkkeilysali_maalaus_kuv_AnttiToivonen (7)

2015_04_29_Kpaa_nyrkkeilysali_maalaus_kuv_AnttiToivonen (10)

2015_04_29_Kpaa_nyrkkeilysali_maalaus_kuv_AnttiToivonen (14)

2015_04_29_Kpaa_nyrkkeilysali_maalaus_kuv_AnttiToivonen (16)

2015_05_06_Kpaa_nyrkkeilysali_maalaus (2)

2015_05_13_Kpaa_nyrkkeilysali_tekijat_kuvPekka_Soderlund_pieni

2015_05_XX_Seinämaalaus KANY_kuvaJouniSaarinen

Teksti: Anne Sankari Kuvat: Jouni Saarinen (valmis maalaus), Antti Toivonen, & Pekka Söderlund (tekijöiden kuva)

Mediahybridit lavalla Porin Puuvillassa – alumnien pop up

SAMKista on valmistunut vuosien varrella monipuolisia viestinnän osaajia.

Se näkyi jälleen, kun viestinnän alumnit tempaisivat pop up -tapahtumalla Porin Puuvillan kauppakeskuksessa perjantaina 8. toukokuuta. Pop up -messuilla esittäytyi monta yritystä: viestintä- ja mainostoimistoja, valo- ja videokuvaaja, miljöökuvaaja – ja neuvottelut olisi  voinut aloittaa myös vaikkapa mainoslakanoiden hankinnasta.

Tapahtumalavalla nähtiin ja kuultin monta kattausta viestinnän lehtori Henry Merimaan haastattelussa. Liioittelematta voi sanoa, että viestinnän tämänhetkinen  maailma -avautui Puuvillan lavalla melko lailla kokonaisuudessaan (ja lisäksi viitteitä tulevasta). Esimerkiksi:

– moniosaajuus (on ainakin ymmärrettävä useita tekemisen lajeja ja erilaisia viestinnän kanavia)

– koko ajan kehittyvät perinteiset mediat sekä sosiaalinen media (toimitettua tietoa tarvitaan)

– verkostoituminen (eri ihmiset ja yritykset ovat hyviä eri asioissa ja yhdessä saa kiinnostavampaa aikaan)

– maailmanlaajuiset mahdollisuudet, kunhan niitä osataan ajatella (Porista voi tehdä töitä maailmanlaajuisesti yhtä hyvin kuin mistä tahansa muualta).

Lavalla kuultiin ammattilaisia: lehti-, radio- ja televisiojournalisteja, valokuvaajia, markkinointiviestijöitä ja sivutoimisia bloggaajia: osa yrittäjiä, osa töissä pienissä tai isoissa yrityksissä.

Tarinat olivat monet –  sekä määrätietoista suuntautumista juuri tiettyyn ammattiin opintoihin hakeutumisesta asti että yllättäviin tilaisuuksiin tarttumista opintojen aikana ja niiden jälkeen. Esimerkiksi journalisteja on SAMKista kasvanut monia, Satakuntaan ja muualle Suomeen, siitä huolimatta, että viestinnän koulutusohjelma ei ole ollut journalismiin suuntautunut.

Toimittaja olisi tahtonut olla yhtä aikaa sekä ”pop up -messuhallissa” että olla kuulolla lavan häppeningeistä. Ja taas mennään, terveiset alumneilta!

Teksti ja kuva: Anne Sankari

PS. Viestinnän koulutus jatkuu SAMKissa yritysviestinnän opintojen muodossa.