Terveysala haki simulaatio-opetuksen ideoita Skotlannista

Robert Gordonin yliopistossa käytetään vapaaehtoisia siviilejä hoitotyön kliinisiä taitoja simuloitaessa. Satakunnan ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmassa simulaatiovälitteistä oppimista hiotaan osaksi opiskelijan oppimisprosessia koulutuksen alusta alkaen. Simulaatio-opetuksen kehitystyössä luodaan sekä rakennettua oppimisympäristöä että erilaisia simulaatio-opetuksen pedagogisia ratkaisuja.

Simulaatio-opetusta kehittäville opettajille tarjottiin mahdollisuutta lähteä tutustumaan yhteistyöyliopiston ratkaisuihin.  Kaksi meistä tarttui tilaisuuteen. Valitsimme kohteeksi Skotlannissa sijaitsevan Robert Gordonin yliopiston. He ovat kehittäneet simulaatio-opetusta omassa hoitotyön koulutusohjelmassaan jo vuosia.

Opimme paljon. Ymmärsimme myös nopeasti, että esimerkiksi heidän erittäin mielenkiintoinen systeeminsä vapaaehtoisten siviilein hyödyntämiseksi simulaatio-opetuksessa ja opiskelijan oppimisprosessin tukena edellyttää yliopistolta merkittävää panostusta resursseina sekä sitoutuneita opettajia ja huolellisesti suunniteltua toimintaohjelmaa systeemin pyörittämiseksi.

Simulaatiotilanteen toimintaympäristö muokkautuu

Robert Gordonin yliopistossa simulaatio-opetus on jo vakiinnuttanut asemansa tuettaessa hoitotyön opiskelijan ammatillista kasvua ja kliinisten taitojen oppimista. Simulaatio-opetus tapahtuu Hoitotyön ja sosiaalityön kliinisten taitojen keskuksen (The Faculty of Health and Social Care Clincal Skills Centre) omassa rakennetussa simulaatio-oppimisympäristössä. Ympäristö on muunneltavissa joustavasti kulloisenkin tarpeen mukaan vaikkapa kodinomaisesta ympäristöstä synnytyssaliin tai vakavasti sairaan potilaan tehohoitohuoneeksi.

Rakennetun oppimisympäristön ohella simulaatio-opetuksen kokonaisuudesta erityisen mielenkiintomme kohteeksi nousi vapaaehtoisten siviilien osaamisen hyödyntäminen ja tähän luotu toimintamalli. Heillä vapaaehtoisille siviileille annetaan erilaisia rooleja näyteltäväksi – aina todellisuutta jäljittelevissä, vaihtelevissa toimintaympäristöissä. Vapaaehtoisen näyttelemä rooli voi olla esimerkiksi kotona yksin asuva toimintakyvyltään rajoittunut vanhus, joka on kaatunut, loukannut itsensä ja makaa sotkun keskellä oksennettuaan lattialle.

Vapaaehtoinen näyttelee roolin saamansa ohjeistuksen mukaan ja opiskelijan pitäisi osata auttaa vanhusta ja hoitaa tilanne opiskelemansa teorian ja harjoittelemiensa taitojen avulla. Vapaaehtoisena toimivat henkilöt ovat pääasiassa eläkeläisiä. Usein he ovat itsekin työskennelleet terveysalan tehtävissä. He viihtyvät hyvin tutussa ja turvallisessa simulaatioympäristössä ja osallistuvat vuodesta toiseen mielellään ja sitoutuneesti uusien sairaanhoitajasukupolven ammattitaidon kehittämiseen. He matkustavat kotoaan jopa kymmeniä kilometrejä yliopistolle osallistuakseen simulaatiotilanteisiin.

Simulaatiotilanteiden toimintaympäristö toimii kohtaamispaikkana yliopiston, yhteiskunnallisen todellisuuden ja ihmisten arjen välillä ja luo toden totta hoitotyön opiskelijoille edellytykset saada todellisuuden mukaisia oppimiskokemuksia.

Yhdessä vapaaehtoisten kanssa kohti hoitotyön kliinisten taitojen osaamista

Kliinisten hoitotyön harjoittelupaikkojen riittävyydessä Robert Gordonin yliopistolla on samat haasteet kuin suomalaisilla koulutusorganisaatioilla.  Yksinkertaisesti kliinisiä hoitotyön harjoittelupaikkoja eri lääketieteen erikoisaloilla ei ole tasaisesti eikä riittävästi tarjolla kaikille opiskelijoille. Lisäksi asiakas- tai potilasturvallisuuden näkökulmasta on paljon hoitotyöntaitoja ja hoitotilanteita, joita ei voi harjoitella ensimmäistä kertaa reaalielämässä.

Robert Gordonin yliopiston ratkaisu näihin käytännön haasteisiin on ollut simulaatio-opetuksen yksikön perustaminen. Perustamisen taustalla on upea idea yhdistää opetus, oppiminen, tutkimustyö, käytännön työelämän tarpeet sekä yhteiskunnan tarpeet toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Toimintamallissa kaikkien osa-alueiden toimijat ovat aktiivisia, tekevät yhteistyötä, tulevat kuulluksi, saavat mahdollisuuden vaikuttaa ja siten myös hyötyvät yhteistyöstä. Sektorit ylittävän yhteistyön näkökulmasta erityisesti vapaaehtoisten käyttäminen ilman palkkaa apuna simulaatio-opetuksessa on kiehtova ajatus.

Valikoituminen vapaaehtoiseksi, vapaaehtoisena toimiminen, tehtävään kouluttautuminen ja erityisesti vapaaehtoisista tai heidän reservistään huolehtiminen erilaisten fasiliteettien avulla (aikataulut, yhteyshenkilöt ja yhteydenpidon helppous, matkalippuja tarjolla, juhlat kerran vuodessa, kahvia tarjolla jne.) on vakiinnutettu toimivaksi systeemiksi. Se on myös dokumentoitu käsikirjaksi.

Robert Gordonissa vapaaehtoisten käyttäminen opetuksen ja oppimisen tukena on osoittautunut tutkitusti vaikuttavaksi toiminnaksi. Sen kautta saadaan myös varmuutta siihen, että opiskelijat oppivat koulutuksensa aikana asioita, joita he tarvitsevat työelämässä.

Teksti: Sirpa Kangas-Dahl & Kirsti Virta, hoitotyön opettajia
Kuva:  Veera Korhonen (SAMKin sairaanhoidon aikuisopiskelijoita talvella 2015)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s