Kuukauden kuva: Taiteilija

Merilii Simonen: Taiteilija, serigrafia seitsemälle vedosarkille, n. 0,5m x 4,9m, 2013

”Tämän hetken teokset syntyvät elämän luonteesta ja epätoivoisista yrityksistä hallita sitä. Pyrin yksinkertaistamaan monisäikeiset ajatukset ja tunteet visuaalisuudeksi.

Yhä uudelleen ja uudelleen huomaan palaavani luontoon – maan, ilman, tulen ja veden maisemiin. Sieltä saan kuvallisen ilmaisuni perustan. Tietyt, luonnosta tutut elementit ovat viime aikoina toistuneet töissäni symboloiden muun muassa muutosta ja pysyvyyttä.

Mahdollisuuden vierittäminen katsojalle on kuitenkin yksi kantavista voimista tekemisessäni. En tahdo liiaksi rajata taidettani omiin lähtökohtiini, vaan tahdon sen lopulta olevan juuri sitä, mitä kukin siinä näkee.

Grafiikan tekniikoista olen löytänyt sydämen valitukseni serigrafian. Sen lisäksi hyödynnän vaihtelevasti muitakin menetelmiä, kuten valokuvaa ja akryylimaalausta.”

Merilii Simonen on syntynyt vuonna 1991 Porissa, ja opiskelee viimeistä vuottaan taidegrafiikkaa kuvataiteen koulutusohjelmassa.

Kuvassa on osa alunperin pystysuuntaisesta teoksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s