SAMKin japanilaisesta Osaka Gakuin -partneriyliopistosta vieraili helmi-maaliskuussa opiskelijoita sekä heidän opettajansa Daryl Arakaki. Opiskelijat – kaikki nuoria naisia – tutustuivat toimintaan SAMKin eri kampuksilla ja suomalaiseen kulttuuriin. Lisäksi he osallistuivat englanninkielisille luennoille esimerkiksi bloggaamisen alkeista ja Suomen kaupasta ja teollisuudesta. Japanilaiset matkailun sekä kansainvälisten opintojen ja kielten opiskelijat viipyivät Suomessa kaksi viikkoa. Heitä ohjaamassa oli kansainvälisten asioiden koordinaattori Marina Wikman Raumalta.
SAMKista lähtee vastavuoroisesti vaihto-opiskelijoita Osaka Gakuin -yliopistoon. Osaka Gakuinin opiskelijamäärä on noin 6000, hiukan pienempi kuin SAMKissa. Isona erona on kuitenkin SAMKin jakautuminen useaan kampukseen.
– Täällä on vähemmän ihmisiä, totesivat vierailijat Kanalin kampuksesta.
Opiskelijat nauttivat erilaisista talviurheiluaktiviteeteista ja pääsivät tutustumaan tarkemmin jopa suomalaiseen hääkulttuuriin. Ohjelmaan kuului myös pitsinnypläämistä, jääkiekkoa ja poroja(!).
Yllättäväksi Suomessa japanilaiset mainitsivat esimerkiksi lumen puutteen.
– Luulin, että poroja kulkisi täällä pitkin katuja, kertoi yksi opiskelijoista.
Muita yllätyksiä olivat saunojen yleisyys ja toisaalta kylpyammeiden puute – niitä Japanissa on joka kodissa. Japanilaiset kokivat vierailunsa hyödylliseksi, ja voivat hyvinkin suositella kokemusta ystävilleen. Vinkiksi kavereilleen he kuitenkin antaisivat suomen ja englannin opiskelun ennen Suomeen saapumista. Kielistä on iso apu.
Kirjoittanut: Jenna Hietavirta
Kuva: Joni Palola. Hiihtämisen lisäksi vierailijat tutustuivat myös luistelemiseen. Osalle talviurheilukokemukset olivat laatuaan ensimmäiset.
Jenna Hietavirta on viestinnän opiskelija, joka suoritti opintoihin kuuluvan harjoittelunsa SAMKin viestinnässä. Joni Palola on liiketalouden (IBML) opiskelija, joka työskenteli Winter adventure -vierailuprojektissa.