Porin rakennus- ja LVI-messut järjestetään perinteisesti maaliskuussa, ja nyt ne järjestetäänkin jo 41. kerran 22.–23.3.2014 Porin Karhuhallissa. Messuilla on näyttelyasettelijoita laajalta rintamalla rakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen sekä talotekniikkaan liittyen.
Viime vuonna messuille lanseerattua sisustuskorttelia laajennetaan tänä vuonna merkittävästi. Korttelissa on Satakunnan johtavien sisustussuunnittelijoiden sisustamia osastoja. Lisäksi tuotteitaan esittelevät lukuisat sisustusliikkeet.
Krista Kiuru asuntomessupaneelissa
Uudistuneessa messuohjelmassa on paneelikeskusteluja ajankohtaisista aiheista: puurakentamisesta ja vuoden 2018 asuntomessuista, jotka järjestetään Porissa. Paneelissa on mukana myös porilainen opetusministeri Krista Kiuru.
Lisäksi ohjelmassa on luentoja ja työnäytöksiä sekä sunnuntaina järjestettävä hyväntekeväisyyshuutokauppa, josta tulleet varat lahjoitetaan icehearts ry:lle. Icehearts ry:n tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä sekä edistää nuorten ja lasten sosiaalisia taitoja. Huutokaupassa on myynnissä muun muassa puucee ja roskakatoksia.
Järjestäjinä SAMKn opiskelijat
Porin rakennus- ja LVI-messut järjestää Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry. Yhdistyksen jäsenet ovat Satakunnan ammattikorkeakoulun neljännen vuosikurssin opiskelijoita, jotka tekevät täyspäiväisesti töitä messujen eteen koko lukuvuoden. Opiskelijat hoitavat itse kaikki messujen järjestelyt aina sopimuksista käytännön toteuttamiseen.
Ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden tehtävä messuilla on toimia talkooväkenä ja messujärjestäjien apuna. Talkootehtävät alkavat messuviikon keskiviikkona ja loppuvat messujen jälkeisenä maanantaina. Jokainen messujärjestäjä on toiminut talkoolaisena aiemmilla messuilla.
Messujärjestäjät vaihtuvat joka vuosi, joten messuilla on aina jotain uutta. Tulevat messujärjestäjät ovat tiedossa jo aina messuilla, jolloin he ahmivat tietoa seuraavia, omia messuja varten. Jokaisella opiskelijalla on oma alueensa, johon pitää perehtyä ja josta pitää ottaa vastuu.
Messujärjestäjien toimisto on Satakunnan ammattikorkeakoulun Tiedepuiston kampuksella. Toimistossa tehdään töitä pääasiassa kello 8–16. Lisätietoja messuista
Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa kaikki tervetulleiksi messuille!
Teksti: Anni Tommila
Kirjoittaja on yksi messujärjestäjistä.
Kuvassa messujen järjestäjät (kuvasta puuttuu Netta Ahonen).
Kuva: Ville Uusitalo.